Joulupukin kadonnut muisti

Johdanto

Joulupukin ja tonttujen joulua koskevat valmistelut Joulupukin kotona Korvatunturin Joulumaassa Suomessa ja muuallakin ympäri maailmaa ovat käynnissä ympäri vuoden. Jouluaatto ja joulupäivä ovat vain koko ajan käynnissä olevan toiminnan huipentuma. Tontut kiertävät jatkuvasti kaikkialla ja toki Joulupukin perinteisillä lahjapajoillakin on kiirettä. Toisin kuin luullaan, tontut eivät nykyisin seuraa pelkästään sitä ovatko lapset kilttejä, vaan heillä on aikaa myös aikuisten, kaikkien ihmisten, siis sinunkin elämäsi, ajatusten ja tekojen seurantaan ja myös pyrkimyksiä vaikuttaa niihin. Pyrkimys auttaa meitä tekemään parhaita versioita itsestämme.

Tämä tarina kertoo, ei niin kovin kauan sitten tapahtuneesta, onnettomuudesta Joulumaassa. Tuo onnettomuus vaaransi joulun, mutta muokkasikin Joulumaan toimintaa noille uusille urille. Joulumaan tavoite on saada ihmiset vähentämään tavaralahjoja ja sen sijaan antamaan omaa aikaa, välittämistä, apua ja palveluksia toisilleen. Ja tekemään sitä ympäri vuoden.

Tarina alkaa

Lapin taivas oli sinä aamuna hiljainen. Jouluun oli aikaa vielä lähes kaksi kuukautta. Lumi leijaili siellä täällä pieninä hiutaleina alas tuulettomassa ja kirkkaassa säässä. Joulupukki oli lähtenyt heti herättyään porojen ja rekensä kanssa harjoituslennolle. Porojen joukossa oli useita nuoria poroja, jotka eivät vielä olleet päässeet mukaan joulun varsinaiselle kiertueelle.

Joulupukki poroineen lenteli ympäri Lappia niin korkealla, että vain pieni piste näkyi, jos osasi katsoa. Yhtäkkiä jotain tapahtui. Joulupukki oli juuri toisella kädellä kaivamassa repusta muorin evääksi laittamia piparkakkuja ja lämmintä marjamehua, kun yllättävä kova tuulenpuuska ja eteen ilmestynyt riekkoparvi sotki porojen lentoa ja ohjakset irtosivat Joulupukin kädestä. Koko konkkaronkka alkoi pudota kohti maata ja pölähti pomppien Korvatunturin lähellä olevaan lumipeitteiseen hillasuohon aivan liian kovalla vauhdilla.

Tontut olivat nähneet koko tapahtuman ja ryntäsivät kiireellä ja hätääntyneinä Joulupukin ja porojen luo. Suon reunalla kannon päällä istui Joulupukki – mutta hänen silmissään ei ollut tuttu tuike. Hän pudisteli lakkiaan ja toisella kädellä tunnusteli suurta kuhmua otsassa samalla, kun katsoi tonttuja ympärillään kuin ensimmäistä kertaa. Tonttutyttö Sini meni halaamaan Joulupukkia huolestuneena. "Joulupukki! Olipa pelottava putoaminen. Rekesi jalakset ovat aivan säpäleinä. Onneksi sinä ja porot olette kunnossa." Punanuttuinen, valkopartainen mies katsoi häntä hämmentyneenä. "Joulupukki? Mistä sinä puhut? Keneksi minua oikein luulet? Kuka minä oikein olen?"

Tontut saattoivat Joulupukin Korvatunturille ja kokoontuivat hätäkokoukseen suureen keskustupaan. Muori ja keittiöväki toivat tarjolle mehua ja torttuja ja istuivat muiden joukkoon keskustelemaan siitä, mitä tehdä. Maailman lasten seuranta, lahjojen valmistelu ja kaikki muukin tärkeä toiminta joulua varten oli vaarassa valua hukkaan. Joulupukki ei muistanut mitään. Ei listoja, ei nimiä, ei edes omaa tehtäväänsä. Joulupukin tutkittuaan lääkäritonttu Väinö ehdotti, että hänet vietäisiin salapuvussa ihmisten pariin. "Uskon, että ihmisten kohtaaminen ja heidän tarinansa palauttavat hänen muistinsa." Ideaa pidettiin erinomaisena. Niin herra Pukki lähetettiin matkalle tavallisissa vaatteissa – ei lahjoja jakamaan, vaan itseään, muistiaan ja nimestään kadonnutta joulua etsimään. Sillä aikaa joulun valmisteluita päätettiin jatkaa normaalisti ja nikkaritontut korjaisivat pukin reen jalakset entistä ehommaksi. Samalla vaihdettaisiin reen jo hieman kauhtuneet punaiset, marjamehun ja piparimurujen tahrimat, kangaspäälliset.

Herra Pukki matkalla

Pukin matka alkoi Suomesta Rovaniemeltä. Hän tuli kävellessään torille erään teltan edustalle. Teltan edessä oli pitkä jono ihmisiä odottamassa vuoroaan. ”Mitä täällä tapahtuu, hän kysyi jonon perälle asettuessaan?” ”Tämä on ruokajono vähävaraisille”, vastasi eräs jonon viimeisistä. Kun Pukin vuoro tuli hänet ohjattiin pöytään ja hänelle tuotiin lautasellinen hernekeittoa ja viereen pannukakkua mansikkahillolla. ”Miksi teette tätä?”, Pukki kysyi hänelle ruuan tuoneelta henkilöltä. ”On paljon ihmisiä, jotka elävät niukkuudessa eikä heillä ole riittäviä keinoja arjessa selviytymiseen. Me autamme pieneltä osin. Minulla on elämässä omat haasteeni, mutta tässä vapaaehtoistyössä mukana olemalla saan merkitystä ja tekemistä osaan omaa arkeani. Sinä esimerkiksi. Näytät siltä, ettet oikein tiedä mistä olet tulossa ja minne menossa. Toivon, että lämmin ateria ja pieni hetki juttelua minun ja kenties toisten ruokailijoiden kanssa saa sinussa aikaa hyvän olon tähän päivään. Ehkä sitten joskus olet itse tilaisuudessa laittaa hyvän kiertämään. Uskon, että maailma paranee pienillä ja suurilla pyyteettömillä teoilla.” Pukki tunsi sydämessään lämmöntuikahduksen. Hän ei muistanut miksi, mutta jotain tärkeää, ehkä kaikkein tärkeintä, siinä hetkessä ja noissa sanoissa oli.

Eräässä maassa kulkiessaan Pukki päätyi erään yläkoulun pihalle. Välitunnilla muutamat nuoret alkoivat nahistella ja töniä toisiaan yhä rajummin. Pukki mietti pitäisikö hänen puuttua tilanteeseen. Mutta ennen kuin hän ehti tehdä mitään, oli nahistelijoiden ympärille kokoontunut monta luokkakaveria. ”Hei, nyt, ettekö muista, että olemme sopineet, että tämä koulu on kiusaamis- ja tappeluvapaa”, sanoi eräs heistä. ”Tekin allekirjoititte meidän kaikkien yhteisen päätöksen ja lupauksen”, jatkoi toinen. ”Lupausten lunastaminen on aina vaikeampaa kuin niiden antaminen. Sovimme myös, että kaverit puuttuvat tilanteisiin heti, jos joiltain lupaus joskus unohtuu”, täydensi kolmas. Nahistelijat laskivat päänsä hieman nolostuneina. Pihalla tilannetta seurannut opettaja kehui kaikkia tilanteeseen osallistuneita, kun nuoret saivat itse riitatilanteen soviteltua. Tilannetta seurannut Pukki jatkoi taas matkaansa mietteliäänä ja hymyillen ikään kuin muistaisi jotain.

Matkan jatkuessa, ehkä eri maanosassa, illalla erään kylän sivukujilla hieman päämäärättömästi kävellessään, hän näki joukon nuoria miehiä istumassa selvästi murheellisina ja juomassa juopuakseen. Pukki ei suuttunut, vaan kysyi: "Miksi teette noin?" Osa miehistä jo valmistautui riitelemään ärsyttävän utelijan kanssa. Yksi heistä sai kuitenkin muutkin rauhoittumaan ja vastasi: ”Meidät on kutsuttu sotimaan ja puolustamaan asioita, joita emme ymmärrä. Meidän pitää ilmoittautua huomenna varuskunnassa. Epäselvää meille on mistä tuossa sodassa on kysymys. Tuntuu, että tämän maan johtajat hyökkäävät naapurimaihin saadakseen itselleen valtaa, mainetta ja mammonaa. Me haluaisimme elää rauhassa ja kulkea omia ja itse valitsemiamme polkuja iloineen ja murheineen. Tuntuu, että meistä ja kohtaloistamme ei välitetä.”

"Minä välitän. Minä olen Joulupukki", Joulupukki sanoi hiljaa ja pois kävellessään huomasi muistavansa kaiken. ”Ja aioin myös tehdä jotain”, hän ajatteli mielessään.

Joulupukin puhe ihmisille

Kuten kaikki Joulupukkiin uskovat tietävät on Joulupukilla kyky ottaa tiedostamaton ja salattu yhteys kaikkiin maailmaan ihmisiin ikään kuin unessa ja ajatuksissa. Heti muistin palattua hän päätti pitää saman puheen jokaiselle maailman ihmiselle:

”Hyvää unta Sinulle. Olen Joulupukki – en minkään valtion, uskonnon tai ideologian edustaja, vaan ihmisyyden, ymmärryksen ja hyvyyden symboli. Olen paremmaksi pyrkivä Sinä.

Olen kiertänyt lähes kaksi kuukautta ympäri maailmaa ihmisiä kohdaten ja nähnyt, kuinka pienet pyyteettömät teot muuttavat ihmisiä ja yhteisöjä. Viestini on lyhyt ja ikiaikainen: kohdelkaa toisia niin kuin toivoisitte itseänne ja läheisiänne kohdeltavan. Ihmiskunta ei kehity väkivallalla, valheilla, ohi katsomalla eikä kaksoisstandardeilla. Tehkää yhteinen sopimus maapallosta kiusaamis-, hyökkäämis- ja tappamisvapaana vyöhykkeenä. Menkää yksin ja yhteisinä rintamina aina väliin ja keskeyttäkää, kun näette vääryyttä tapahtuvan. Kiitos, kun kuuntelit.”

Takaisin Korvatunturilla

Muutama päivä ennen jouluaattoa Joulupukki palasi Korvatunturille. Tontut odottivat jännittyneinä.

"Muistan nyt kaiken", hän sanoi. "En listoja tuhmista enkä kilteistä lapsista ja aikuisista – mutta muistan, miksi minä olen Joulupukki ja miksi me Joulumaan väki olemme täällä." Tonttu Sini kysyi: "Mikä palautti muistisi?"

"Yhteys ihmisiin, näkemäni ja kokemani yhteisöllisyys ja hyvyys. Jokainen hyvä katse, jokainen välittävä sana. Kaiken matkalla tapahtuneen pohjalta muistin, että joulun syvin tarkoitus ei ole palkita, vaan muistuttaa ihmisiä ja meistä jokaista. Hyvä teko, suuri tai pieni, ei ole ansaittu eikä velvollisuus, se on lahja." Tontut nyökkäsivät iloisina, kun huomasivat, että Joulupukki todentotta oli saanut muistinsa takaisin ja puhui sydämestään ja hehkuen taas innostusta. "Lahja syntyy yhdessä. Hyvät teot ovat lahja antajalle ja saajalle", Joulupukki jatkoi ja hymyili. ”Meidän tehtävämme on rohkaista ihmisiä olemaan hyviä toisilleen – näkemään toisensa, välittämään ja tekemään tekoja toistensa hyväksi. Se on joulun todellinen merkitys.”