Taikakenguru ja Joulupukin tehtävä Australiassa

Aino ja Leo

Aino ja Leo ovat suomalaiset sisarukset. Aino on 7-vuotias ja Leo 5-vuotias, ja he ovat toistensa hyvät kaverit. He asuvat äidin ja isän kanssa Oulussa. Lasten makuuhuoneessa yhteisissä mielikuvitusleikeissä ideat syntyvät ja kaikki seikkailut tapahtuvat. Välillä isä ja äiti ihmettelevät, kun he ovat laittaneet lapset nukkumaan, ja silti yläkerran lasten huoneesta kuuluu sipatusta, supatusta, pientä kolinaa ja kopsahduksia. Kun kumpikin vuorollaan on käynyt tarkastuskäynnillä ovat lapset olleet herttaisesti untenmailla. Kummitteleeko yläkerrassa vai onkohan narisevilla ylös vievillä portailla osuutta asiaan?

Taikakenguru

Taikakenguru syntyi Australiassa, niin kuin kengurut yleensä tekevät. Se oli pienenä aivan tavallinen kenguru ja eli tyytyväisenä äitinsä vatsapussissa. Nyt käsillä oleva tarina kertoo, miten Taikakenguru sai taikavoimat ja miten se ystävystyi Joulupukin, Bon-nallen ja !KvavK!-ankan kanssa. Nykyisin taikakenguru ja ystäviensä kanssa kiertää Joulupukin tehtävissä ympäri maailmaa seikkailuissa, joissa he ratkovat ihmisten ja muidenkin elävien olentojen ongelmia ja auttavat pulassa olevia.

Bonific-nalle eli Bon

Bonific on maailman melkein pienin ja melkein vahvin nalle. Bon on myös viisas, vaikka ei olekaan käynyt kouluja. Bon oppi lukemaan jo pienenä (melkein pienihän se on vieläkin, kuten jo kerrottiin). Lukemalla, tarkkailemalla ja miettimällä hän on tullut varmaksi siitä, että maailman ihmiset ja elävät olennot kaikkialla tarvitsevat joskus apua. Ja Bon haluaa auttaa. Se Bonista on vielä kerrottava, että hän ei pelkää mitään – tai ehkä vähän pimeää ja ehkä…no, antaa olla. Tulevissa tarinoissa se teille selviää.

!KvavK!-ankka

!KvavK! ei oikeasti pelkää mitään. Sen adoptoi pienenä joutsenpariskunta ja kasvatti sitä omanaan, kun hauki oli napannut !KvavK!in äidin ja sisarukset. !KvavK! on tosi rohkea ja usein nokkelakin pelottavissa tilanteissa. Myös !KvavK!-haluaa pelastaa maailman. Sillä ehdolla, että hän saa välillä olla sankari. Hieman hassua on hänen puheensa. !KvavK! puhuu kovaa ja hänen kuiskauksensa kuulevat lähellä olevat roistotkin. Sen lisäksi hän puhuu kaikki sanat väärinpäin – kirjaimet sanan lopusta alkuun. Sen vuoksi joutsenäiti ja -isä antoivat hänelle äänekkään nimen, joka on sama molempiin suuntiin luettuna. Ja huudettuna.

Joulupukki

Joulupukin me kaikki tiedämme ja tunnemme. Hän asuu Joulumaassa Suomessa. Tarkemmin sanottuna Korvatunturilla. Joulupukki ja koko Joulumaan väki ovat viime vuosina päättäneet jakaa vähemmän tavaralahjoja. Joulumaan väki toimii ympäri vuoden ja ympäri maailmaa herättämässä ihmisiä huomaamaan elämän tärkeitä asioita ja auttamaan heitä todellisissa ongelmissa ja vaikeuksissa. Joulupukki sanoo, että se ratkaisevaa ei ole se mitä kauniita ajatuksia ajattelet jouluna, vaan se mitä teet muut 364 päivää vuodessa.

Yöllä kun muut olivat jo nukahtaneet, kääntyili Taikakenguru vähän väliä levottomasti. Uni ei tahtonut tulla. Päivä oli ollut jännittävä. Yhtäkkiä alkoi huoneen nurkasta kuulua ääntä. Aivan kuin joku olisi hiipinyt, ettei herättäisi huoneessa nukkuvia.

Taikakenguru nousi äänettömästi pystyyn ja alkoi itsekin hiipiä ääntä kohti. Huoneessa olevan kaapin takaa ilmestyi hahmo esiin. Se ja Taikakenguru näkivät toisensa yhtä aikaa. Alkoi painiottelu, melko hiljainen sellainen. Ähinää, puhinaa ja puuskutusta kuului, mutta kumpikaan ei puhunut mitään. Lopulta Taikakenguru sai väännettyä toisen alleen ja istui hahmon rinnan päälle. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Hahmolla oli päässään punainen hiippa ja jalassaan huopatossut. Kasvoista suuren osan peitti parta ja tuuheat kulmakarvat.

”Mikä ihme sinä olet ja miksi hiippailet salaa uusien ystävieni kotona?” kysyi Taikakenguru tiukasti. ”Kuulepas sinä itse! Minä olen Joulumaan tonttu. Minun nimeni on Tomelius ja olen tarkkailijatonttu. Olen käynyt täällä jo vuosia seuraamassa, miten kilttejä Aino ja Leo ovat olleet. Se on yksi meidän tonttujen tärkeistä tehtävistä. Joulupukki haluaa tietää kaikkien maailman lasten kuulumiset. Nykyisin Joulumaan väki ja Joulupukki pyrkivät entistä enemmän auttamaan maailman ihmisiä ja eläimiä monin muin tavoin kuin tavaraa jakamalla. Silti lapset ovat Joulumaassa aina erityisasemassa. Heille jouluna on luvassa aina lahjojakin. Se on lapsille niin mieluisaa ja tärkeää”, tonttu Tomelius kertoi välillä kertaakaan hengittämättä.

”Mutta sinua en tunne. Et kai vain ole tiikeri? En ole sellaista koskaan nähnyt, mutta olen kuullut, että ne ovat vahvoja ja pelottavia. Et sinä kyllä kovin pelottavalta näytä ja olemme suunnilleen yhtä vahvoja.”, Tomelius jatkoi. ”Minä olen Taikakenguru ja asun täällä tästä päivästä alkaen. Minä olen Ainon ja Leon ja Bonin ja !KvavK!in ystävä”, Taikakenguru aloitti ponnekkaan itsevarmasti. ”Ja minä osaa taikoa – en kyllä itse vielä tiedä tarkasti, miten, mutta niin Aino sanoi”, hän vielä jatkoi ujommin ja isoihin jalkoihinsa katsoen.

”Vai osaat sinä taikoa, ja olet melko vahvakin”, Tomelius pohti. ”Tiedätkös, ollaanko ystäviä? Painin tuloksena saimme yhtä monta mustelmaa ja kuhmun kumpikin. Jos suostut, kutsun sinut kylään Joulumaahan”, Tomelius ehdotti. ”Ollaan vaan ystäviä. En enää pysy laskuissa tänään saamistani uusista ystävistä”, Taikakenguru sanoi iloisen mietteliäänä, samalla koholla olevaa arkaa kohtaa otsassaan hieroen.

”Mehän voisimme mennä Joulumaassa käymään - vaikka heti. Siellä on toimintaa lähes ympäri vuorokauden ja ympäri vuoden. Me Joulumaan väki tiedämme yhtä sun toista taikuudesta ja arvelen, että voin auttaa sinua löytämään taikavoimiasi”, Tomelius puhui. ”Selvä. Mennään vain. Kuinka se nyt sitten onnistuu?” Taikakenguru aprikoi. ”Minä hyppään tuohon vatsasi pussiin. Sen jälkeen tömistät noita voimakkaita jalkojasi kaksi kertaa ja ajattelet sanaa Joulumaa”, neuvoi Tomelius. Näin toimittiin. Taikakengurun toisen jalkojentömäytyksen jälkeen kaikki oli hetken kirkasta ja kuului nopea suhahdus. Kun Taikakenguru ja tonttu Tomelius avasivat silmänsä, huomasivat he olevansa Joulumaan torilla. ”Katsos, noin toimii sinun matkustustaikasi. Nyt opit sen. Tervetuloa Joulumaahan!”, sanoi Tomelius itseensä tyytyväisenä noustessaan kengurun pussista ulos ja oikoessaan asuaan.

”Hienoa, että teille sopi tavata uudestaan tällä tavalla. Tervetuloa sinulle Taikakenguru tänne kotiini, Joulumaan päämajaan. Olemme Muorin kanssa laittaneet tarjolle iltapalaa. Oliko teillä hyvä tutustumiskierros?”, Joulupukki ohjaili vieraita tupaan ja osoitteli tarjoilua.

”Pistäydyimme monissa Joulumaan pajoissa ja ehdimme vielä onnekkaasti näkemään rekiporojen lentoharjoitukset. Taikakenguru oli aivan innoissaan, kun hän sai harjoitusten päätteeksi silittää poroja ja auttaa niiden ruokkimisessa”, Tomelius kertaili hyväntuulisena viimeisen tunnin tapahtumia.

”Kuulkaahan ystävät ja varsinkin sinä, Taikakenguru. Olisin hyvin iloinen, jos teidän kerhonne voisi auttaa minua ja Joulumaan väkeä. Me Joulumaassa olemme siirtäneet toimintaa jouluaaton ja joulupäivän lahjoista siihen, että ympäri vuoden autamme ihmisiä ja eläimiä ympäri maapalloa. Parasta apua on, kun onnistumme herättelemään ihmisiä jatkossa auttamaan itseään ja toisiaan”, Joulupukki aloitti. ”Jos sopii, niin kerron tilanteesta Australiassa. Siellä niin ihmiset kuin eläimet tarvitsevat apua ilmastomuutoksen aiheuttamissa ongelmissa. Kertomani jälkeen voit päättää, olisitteko kerhossa valmiita auttamaan. Voitte nauttia pöydän antimista samalla kun kuuntelette.” Joulupukin ehdotus sopi tietenkin molemmille. He nyökkäsivät äänettömästi ja ruokaansa tyytyväisinä mutustellen.

”Australiassa on jo useina vuosina ollut sääoloissa entistä useammin häiriöitä. Nyt tilanne on paikoitellen ollut yhtäjaksoisesti ja pitkään hankala. Kuumuus, erityisesti Ison Valliriutan seudulla, on, niin maalla kuin merellä, aiheuttanut kärsimystä ja tuhoa luonnolle. Myös ihmisille haitat ovat olleet suuria. Toinen ilmastonmuutoksista johtuva ongelma ovat metsäpalot. Niitä syttyy usein ja sammutusväkeä ja -kalustoa ei millään riitä kaikkiin tilanteisiin”, Joulupukki kuvaili haasteita. ”Ajatukseni olisi, että sinä, Taikakenguru, ja kerhon muut jäsenet voisitte mennä Australiaan. Auttaisitte siellä ihmisiä ja eläimiä parhaan kykynne mukaan”, Joulupukki vaikeni tämän sanottuaan, hörppäsi mehua ja katsoi Taikakengurua. Välillä hän vilkaisi myös Tomeliusta, ikään kuin tukea saadakseen.

Taikakenguru mietti vain hetken. ”Tämä päivä ja ilta ovat olleet minulle aivan uskomattoman hienoja. Olen saanut nimen, paljon uusia ystäviä, kodin ja päässyt näkemään ja kokemaan Joulumaan ihmeitä. Ja minulle on selvinnyt, että osaan taikoa. On etuoikeus, jos saan ja saamme auttaa Joulumaan toimintaa. Laitan viittani pantiksi, että kerhon muut jäsenet ovat tässä seikkailussa innolla mukana”, hän puhui innostuneena. ”Yksi ehto minulla kyllä on.” Taikakenguru sanoi ja katsoi hymyillen Joulupukkia silmiin. ”Haluan, että Tomelius saa tulla mukaan. On suurelta osin hänen ansiotaan, että näin kohtaamme ja voimme olla mukana auttamassa”, hän päätti mietteensä. ”Hienoa”, sanoi Joulupukki tyytyväisenä myhäillen, ”aloittakaa heti huomenna”, hän päätti keskustelutuokion.

Kello oli jo paljon. Tomelius ja Taikakenguru nuolivat sormenpäänsä ja pyyhkivät suupielensä, toinen hihansuihin ja toinen viittaansa. Käteltyään Joulupukin hyvästiksi he alkoivat tehdä lähtöä. Tomelius hyppäsi taas Taikakengurun pussiin, tämä tömäytteli jalkojaan kahdesti ja mietti Ainon ja Leon makuuhuonetta. Ja hujauksessa he olivat siellä keskellä lattiaa. Molemmat olivat niin väsyneitä, että nukahtivat saman tien. Tomelius ei jaksanut edes nousta ulos Taikakengurun pussista.

Saavuttuaan paikalle ystävykset huomasivat heti, että apua tarvittiin. Uimapukuisia ihmisiä, lapsia ja aikuisia, oli ranta täynnä, mutta vedessä ei ollut juuri ketään. Ystävykset, lukuun ottamatta Bonia, kokeilivat vettä varpaillaan. Ehkä mietit, miksi Bon ei kokeillut veden lämpöä. No, se johtuu siitä, että Bon ei pelkää mitään muuta kuin ehkä pimeää ja ehkä, että sen varpaat irtoavat, jos vesi on liian kuumaa. Vaikka tarkkaan ottaen Bonilla ei edes ole varpaita, vaan käpälät. ”Tämähän on hirmuisen kuumaa, eihän tällaisessa voi kukaan pitkään olla. Ei voi uida, ei voi leikkiä”, sanoivat kaikki yhteen ääneen. ”Se ei ole ainoa haasteemme täällä”, sanoi vieressä seisova paikallinen Ainoa hieman vanhemmalta vaikuttava tyttö. ”Jo vuosia jatkunut lämpötilan nousu on aiheuttanut sen, että rannan edessä olevan Ison Valliriutan monet osat ovat heikossa kunnossa, korallit vaalentuneet tai jopa kuolemassa.”, tyttö jatkoi kasvot totisena. ”Tiedemiehet ja tutkijat sanovat, että monet korallit, lintulajit ja riutan pikkukalat sekä hait, merilehmät, hylkeet, valaat ovat vaarassa jopa kuolla sukupuuttoon seuraavien vuosikymmenien aikana. Ilmastomuutos ja meriveden lämpiäminen on pysäytettävä”, hän vielä jatkoi asioihin perehtyneen äänellä.

”Minulla on idea mitä voimme tehdä, jos voimamme vain riittävät”, sanoi Bon kun tytön selostuksen aiheuttama hiljaisuus oli kestänyt pitkän tovin. ”Voisimme hakea Etelämantereelta tai sen läheltä jäävuoren tänne. Sen sulamisvedet viilentäisivät meriveden lämpötilaa, ainakin vähäksi aikaa”, hän ehdotti. ”Oivallinen ajatus!” kiljahtivat muut heti yhteen ääneen. Ystävykset hankkivat pitkiä köysiä ja suuria ankkureita. Bonin pyynnöstä riutan edessä oleillut parvi valaita lupasi viedä kerholaiset ja tarvikkeet Etelämantereen lähelle. Ette ehkä tienneet, että Bon on opetellut eräästä piirretystä elokuvasta valaiden kieltä ja puhuu sitä melko sujuvasti. Nimittäin, jos sujuva sanaa voi valaskielestä puhuttaessa lainkaan käyttää.

Sopivan jäävuoren löydyttyä ahkeroitiin, jotta ankkurit saatiin kiinni jäävuoreen ja köydet niihin kiinni. Sitten alkoi vetäminen. Kaikki tarttuivat kiinni köysiin ja Taikakengurun taskusta käsin vetivät jäävuorta. Valaat auttoivat nekin uimalla sopivin välein samalla kun Taikakenguru pomppi niiden selästä toiselle takaisin kohti Australiaa.Vihdoin jäävuori saatiin perille ja lähelle rantaa. Sulaessaan kuumuudessa se todellakin viilensi vettä ja uimaranta saatiin taas käyttöön. Myös kalat, korallit ja muu Ison Valliriutan elämä alkoi voida paremmin, kun rannikon vesi tältä kohdalta hieman viileni. Ystävykset ryhtyivät leikkimään rannan lasten, kalojen, hylkeiden, rapujen ja muiden meren elävien kanssa. Nyt myös Bon uskaltautui veteen telmimään. Se ei pelännyt edes, kun se välillä joutui pinnan alle vaan pidätti taitavasti hengitystään.

Leikki kuitenkin loppui lyhyeen, kun Australian tonttuosaston lähettitonttu ilmestyi paikalle puuskuttaen hengästyneenä. ”Saimme Joulupukilta viestin, että olette täällä meitä auttamassa. Ja..ja..ja, nyt apua tosiaan tarvitaan”, hän sai ponnistellen sanottua. ”Australiassa on miljoonia vuosia ollut metsäpaloja. Luonto on monelta osin niihin sopeutunutkin. Mutta keskilämpötilojen nousu on lisännyt tulipaloja. Samasta syystä myös tuulet ja myrskyt ovat lisääntyneet. Palot ovat siksi suurempia ja usein ne uhkaavat myös asuttuja alueita. Eläimet ja ihmiset ovat entistä useammin vaarassa”, lähettitonttu jatkoi.

”Siinäpä mainio tietoisku, mutta mikä juuri nyt on hätänä?” kysyi Tomelius kollegaltaan. ”Niin, äkim tyn no änätäh?!!” tiedusteli myös !KvavK! kovaäänisesti ja säikäytti lähettitontun. Tonttu siirtyi askeleen kauemmas samalla !KvavK!ia epäluuloisesti pälyillen. Sitten se rauhoittui ja alkoi kertoa lähialueella syttyneestä suuresta metsäpalosta. ”Paloalueella ovat jo kaikki paikalliset palokunnat ja palomiehet sammutustöissä, mutta tehtävä tuntuu heistä mahdottomalta. Palo vain etenee ja laajenee. Se on jo tuhonnut ihmisten koteja ja uhkaa uusia asuma-alueita”, päätti lähettitontti masentuneena.

Matka palopaikan lähelle tapahtui jo totutulla tavalla nopeasti Taikakengurun pompulla. Myös lähettitonttu otettiin kyytiin. Perille saavuttuaan ja suuren tulessa ja savussa olevan alueen nähtyään olivat ystävykset hetken hämmentyneitä. Ne miettivät taas, miten voisivat olla avuksi. Yhtäkkkiä !KvaVk! kiljaisi: ”Allunim no aedi!” Koska !KvavK!in selostus oli niin äänekäs ja hieman vaikeaselkoinen luettavaksi, on parempi kertoa tässä vain, mitä tehtiin.

!KvavK! nousi siivilleen taivaalle ja alkoi lentää suurta ympyrää ja puhaltaa. Ja voitte uskoa, että kun !KvavK! puhaltaa niin ilma liikkuu! Se puhalsi pieniä ja suuria pilviä paloalueen päälle. Samaan aikaan lähettitonttu ja Tomelius liittyivät Australian tonttuosaston kanssa kenenkään huomaamatta auttamaan palomiehiä sammutustöissä. Kun pilviä oli koossa riittävästi, Taikakenguru heilautti taikaviitallaan yläilmoihin pakkasta. !KvavK!in keräämistä pilvistä alkoi sataa lunta. Sakea lumisade tukahdutti nopeasti metsäpalon. Lunta satoi niin paljon, että ystävykset ryhtyivät lumisotaan ja yrittivät tehdä lumiukoista lisää palomiehiä. He kuitenkin menivät heti apuun, kun ihmiset alkoivat hoitaa metsästä esiin tulevia savusta kärsineitä eläimiä. Oikeat palomiehet jatkoivat loppusammutusta vielä iltaan asti.

Aamulla kun Aino ja Leo heräsivät, oli sunnuntai, eikä tarvinnut kiiruhtaa kouluun. Lelulaatikon kannen päällä oli punainen kirjekuori. Kuoreen oli kirjoitettu: Hyvä kiertämään -kerho. Aino ja Leo avasivat malttamattomina kuoren. Sisällä oli Joulumaan kirjepaperilla lyhyt, käsin kirjoitettu, kirje, jossa luki: