Turhautunut Joulupukki etsii tarkoitustaan

Voi kaiken ja kaikkeuden syvin olemus…voihan tyhjyys
ja turhuus…olen niin väsynyt ja kyllästynyt. ...kierros on taas tehty…kuinkahan
mones tämä jo oli…, olen seonnut laskuissa. Kyllä se vanhojen päiväkirjojeni
holvissa käynnillä selviäisi, ja ovathan ne kokonaisuudessaan jo
digitalisoituinakin, en vain jaksa enkä viitsi…eikä toimi tänään muistini niin
kuin yleensä.

Olen päiväkirjaa kirjoittanut itselleni jo aikojen
alusta, siellä se on kaikki, ihmiskunnan kehitys ja muistot sellaisina kuin ne
olen itse nähnyt ja tonttujen raportoimana ja täydentämänä kuullut. Koska
tiedän, että nykyisen teknologian mahdollistamana joku ennemmin tai myöhemmin
murtautuu myös minun päiväkirjoihini, haluan tänään, 26.12.2018, kirjoittaa
tähän ”virallisesti”, että haluan lopettaa. Sen vuoksi myös kirjoitan nyt ja
jatkossa, tietenkin itselleni, mutta tavallaan myös Sinulle – ihminen.

En halua enää kerran vuodessa muutaman vuorokauden
aikana kiertää maapalloa ristiin rastiin, käydä kodeissa ja kysellä siellä joutavia
tai liikkua salaa! Se tuntuu niin turhalta ja hyödyttömältä. Pinnalliselta ja
hetkelliseltä.

Olen tähän asti, aina ja kaikkialla missä minuun on
uskottu, yrittänyt levittää hyvää mieltä ja uskoa hyvyyteen. Lapset ovat olleet aina kaikkein lähimpänä
sydäntäni. Lapsessa kaikki on vielä nupulla. Lapsi on viaton ja avoin. Utelias
tietämään ja ymmärtämään mistä elämässä ja maailmassa on kysymys. Matkansa
alussa selvittämään kuka itse on ja mihin on menossa, miksi voisi tulla.

Mutta, ei mene kuin hetki ja tuo lapsi on aikuinen. Itsekeskeinen,
ahne, teeskentelevä ja pettää sujuvasti myös itseään. Hamuaa tavaraa ja
suosiota toisten silmissä. Tekopyhänä ja kenenkään pyytämättä heittelee toisia
kivillä lasikuplastaan, eikä näe omia vinoja ja särkyneitä arvojaan eikä myönnä
edes itselleen niiden alituista ohikatselua. Minne ihmiskunta, sen tärkeimmät johtajat ja
ne, jotka heidät valtaan äänestävät haluavat tätä maapalloa viedä? Tuntuu, että
ihmiskunnan aikuiset ovat tahallaan ja tarkoituksella pilaamassa kaiken. Ja tuo
pilaaminen tehdään alttarille, jonka nimi on ”minä, minulle, lisää, nyt”. Kukaan tuntemistani jumalista ei tuota
alttaria arvosta. Tuolla alttarilla palvotaan vain liskoaivoja ja niiden
lyhytnäköistä itsekkyyttä.

Missä välissä se oikein tapahtuu ja mikä sen
aiheuttaa? Minne kaikki ne lapset häviävät, kaikki uuden opettelu, luottamus
ja…ja…aitous. Tuntuu, ettei minulla ole voimia kääntää tuon kehityksen
vääjäämättömyyttä. Minusta tuntuu, että samalla kun uskoni ihmiseen on
murenemassa, olen menettämässä merkitykseni. En enää tiedä miksi olen olemassa
ja miksi tätä tehtävääni jatkaisin…

Joulupukki

Selailin vanhoja päiväkirjojani. Olen miettinyt paljon tulevaisuutta. Olen
miettinyt mikä minä oikein olen. Haluanko jatkaa mielikuvituksellista työtäni
tonttujen, muorin ja muun Joulumaan väen kanssa täällä Korvatunturilla. Ja olen kyllä löytänyt vastauksen. Minä jaksan
taas ja uskonpa, että tulen aina jaksamaan.

Linnunradassa, meidän galaksissamme on 2 miljardia
tähteä. Me asumme planeetalla, joka kiertää yhtä niistä. Galakseja ihmisten
kaukoputkien mukaan on myös ainakin tuo 2 miljardia. Meillä Joulumaan
observatoriossa on tästäkin parempaa tietoa, mutta onhan tuo ihmisten nykyinen
käsitys hyvä alku. Jo noista luvuista saattaisi ihminen ja ihmiskunta tajuta mistä
kaikessa on kysymys. Vastaus ei ole oma napa.

Maailma ja maailmankaikkeus on seikkailu. Se on
matka. Se on kasvutarina. Se on kasvutarina, jonka ajan ja paikan äärettömyyden
sisällä jokainen elollinen saa olla ja kehittyä aikansa. Ja sitten on
seuraavien vuoro. Ikuinen ja päättymätön ketju. Viesti, jossa jokainen olento
ja jokainen tapahtuma on tavallaan itsenäinen ja ainutlaatuinen ja kuitenkin
seurausta sitä edeltävistä tapahtumista, teoista ja kohtaloista. Tuossa
ketjussa on myös jokaisen lenkin vastuu.

Mikä minun, Joulupukin, rooli tuossa ikuisessa
ketjussa sitten on? Minä tiedän sen nyt. Minä olen välittäjä jumaluuksien ja
ihmisten välillä. Minä olen hyvyyden ja aitouden sanansaattaja. Minun kenties
suurin voimavarani on, että olen mielikuvitusolento, en ole olemassa, ellei
minuun uskota. Minua ei voi loukata.
Minun vuokseni ei kenenkään tarvitse sotia eikä tappaa. Minua ei
tarvitse puolustella eikä vuokseni hyökätä. Ja silti minulla on ihmisille
suurempi viesti kuin heidän arkiset omat asiansa ja askareensa.

Minä rohkaisen ihmisiä seikkailuun, henkiseen
kasvuun ja kasvuun itsensä tuntemisessa ja uudistamisessa. Minä näytän yhtenä
päivänä vuodessa, että vilpittömyys, pyyteettömyys ja hyvän tekeminen toisille
on arvokasta ja mahdollista. Minä näytän, että kun antaa niin myös saa. Kun antaa
ja jakaa voivat kaikki paremmin. ”Niin hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen –
oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen”. Vaikka kyseessä on vain yksi päivä
vuodessa, niin uskon esimerkin voimaan. Näin todella voisi olla vuoden jokainen
päivä.

Se on kiinni sinusta ja teistä ihmisistä. Vaikka
maailma välillä näyttää kulkevan sekasortoa ja hämmennystä kohti ja vaikka moni
ihminen omalla matkallaan on eksyksissä ja moni vaarassa joutua harhaan on
paljon myös toivoa. Tarvitaan niitä ihmisiä, jotka juhlana ja pyhänä ovat
nöyriä ja anteliaita. Vielä enemmän tarvitaan niitä ihmisiä, jotka osana oman
elämänsä kasvua jatkuvasti näkevät ja toteuttavat mahdollisuuksiaan tukea ja
auttaa myös toisia. Tarvitaan lisää ihmisiä, jotka haluavat olla hyvä elämisen
ja kasvun ympäristö toisilleen.

Edellä sanomassani
on joulun todellinen merkitys. Pukki ei halua edustaa vain yhden uskonnon
ajattelua. Pukki on ihmisen puolella. Aitouden ja vilpittömyyden puolella.
Yhteisöllisyyden ja luottamuksen puolella. Pukki on sinun puolellasi. Usko minuun. Usko itseesi. Minä olen vain paremmaksi
pyrkivä Sinä.

Lähden nyt tästä huoltamaan rekeä. Petterille ja koko loistavalle porolentueelle
on muistettava antaa iltapalaa ja ylimääräisenä herkkuna omenat. Ja sen jälkeen
muorin kanssa menemme tonttujen verstaalle perinteisiin joulun alun
glögipolkkatansseihin. Ilman muuta sitten jouluna olen tulossa taas teillekin.
Tapaamme siis pian. Hyvää joulun odotusta.

Joulupukki